23.12.10

Elämää ihmeessä

Pastorin joulutervehdys Jyväskylän seurakunnalle ja myös blogiystäville.

----
Joulutervehdys!

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta sinulle niin Jyväskylän seurakunnan kuin itseni ja perheeni puolesta. Olen kiitollinen että olemme saaneet olla runsaiden siunauksien vastaanottajia - ja monet niistä ovat tulleet kauttasi. Kiitos!

On suuri kunnia saada olla mukana toteuttamassa Jumalan hyviä suunnitelmia. Jännittyneenä olen seurannut miten Jumala on tehnyt mahdolliseksi toteuttaa hänen meille antama tehtävä tarjota parempaa terveydenhoitoa Namongin kylään Ghanaan. Ajattele, me, pieni seurakunta täällä maan arktisissa äärissä voimme vaikuttaa merkittävällä tavalla yli 200 000 ihmisen hyvinvointiin! Monet heistä ovat ihmisiä, jotka elävät äärimmäisessä köyhyydessä ja kamppailevat vaikeuksien kanssa josta useimmilla meistä ei ole käsitystäkään.S

ydäntäni syvästi liikuttaa että saamme olla tällaisessa mukana ja kiitollisena hämmästelen sitä että Ghana-projektissa on jo reilusti yli 30 000 € ja että 40 000 tavoitteemme on täyttymässä. On huimaa olla osallisena ihmeessä.

Minua puhuttelee myös se miten niin monet ovat olleet valmiita näkemään vaivaa tämän asian eteen. Harva meistä on rikas ja mahtava, mutta tavallisten, taloudellisten haasteiden kanssa kamppailevien ihmisten kautta ihmeistä tulee totta. Ehkä suurin ihme onkin, miten Jumala vaikuttaa meidän paatuneissakin sydämissä ja saa aikaan sen että toteutamme hänen meille valmistamia hyviä tekoja.

Joten lämmin kiitos, jokaiselle joka on antanut euroja projektiin, hoitanut organisointia ja paperityötä, johtanut projektia, leiponut pullaa, kakkuja, piirakoita, leipää ym, ollut tekemässä tuhansia munkkejä, valmistanut simaa, tehnyt käsitöitä, jakanut luukku luukulta mainoksia, järjestänyt tapahtumia, laulanut, laskenut kolehteja, hoitanut itse rakentamiseen liittyviä asioita, tehnyt lehdistötiedotteita, tiskannut, siivonnut, puhunut asiasta tuttaville, rukoillut, tuonut kirpputorille tavaroita, kerännyt Sympatia-keräykseen, ollut myymässä, juoksemassa, hymyilemässä... rakastamassa.

Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisten tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä. Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut. (Ef. 2:8-10)

On suuri siunaus saada olla kanssanne vastaanottamassa Jumalan Lahjaa ja toteuttamassa sitä mihin Jumala on meidät tarkoittanut.

Maria sanoi enkelille, tapahtukoon minulle sanasi mukaan. Niinpä hän sai osallistua mahdottomaan, ihmeistä suurimpaan: Jumala tuli ihmisenä ihmisten keskelle. Olkoon meidän rukouksemme tänä jouluna: Jumala, haluan antaa sinulle sydämeni, jotta sinun sanasi voi toteutua elämässäni. Sillä sinun kanssasi mikään - edes sinun tulemisesi ihmiseksi - ei ole mahdotonta.

Ansku

2 kommenttia:

Kimmonkamera kirjoitti...

Lämmin joulutervehdys pastorille toiselta pastorilta. Okoon joulusi siunattu ja uusi vuotesi valoisa!

Ansku kirjoitti...

Toivottavasti sinulle ja perheelläsi, Kimmo on ollut iloinen ja siunattu joulu. Armon seikkailuja vuodelle 2011!