Jos mieleni tekee makeaa, ostan usein kahta erilaista suklaapatukkaa yhdessä. Ne kuuluu syödä peränjälkeen. En ole koskaan tavannut ketään toista, jolla olisi sama mieltymys kuin minulla. Päinvastoin. Makuani on kummasteltu.
Kolmisen vuotta sitten tulimme pitkältä matkalta veljeni kanssa. Lentokentällä hän meni kioskille ja osti juuri nuo kaksi suklaapatukkaa ja sanoi niiden olevan se oikea yhdistelmä.
Oma veljeni on ensimmäinen tapaaminen ihminen, joka syö samoja suklaita kuin minä ja kuvailee haapojen kuisketta!
Ihanaa, että on olemassa ihminen, joka on sekä erilainen kuin minä että oudosti samanlainen.
Tässä on tämänvuotinen haapojen kuiskeen valokuvaamisyritykseni. Ei, ei välitä tämäkään kuva sitä mitä pitäisi. Suosittelen menemään ulos, etsimään haapoja ja seisomaa niiden luona. Jos olet oudosti samanlainen ihminen kanssani, saattavat ne sanoa "hyvää syntymäpäivää".
It is very difficult to photograph the whisper of aspen.
2 kommenttia:
Joitakin asioita ei saa kuvattua kameralla, ne pitää piirtää sanoin. Joitakin asioita ei saa kuvattua sanoillakaan, ne pitää kuulla tai nähdä. Joitakin asioita ei voi ollenkaan aistittaa, ne vain ovat. Haapa on minulle se kuunneltava.
Juttelimme juuri lastemme kanssa siitä, että on hienoa, kun on oma sisarus. Että on joku, jonka on tuntenut koko ikänsä (tai melkein). Joku, joka joskus tulee olemaan se, jonka on tuntenut kaikkein kauimmin. Onnea teille, joilla sellainen ihminen on! Älkää pitäkö sitä itsestäänselvyytenä!
Lähetä kommentti