28.4.10

Namong 2011: terveys tuli kylään

Keski-Ghanalaisen Namong-kylän vaikutuspiirissä asuu yli 200 000 ihmistä, joilla ei käytännössä ole lääkäripalveluja. Tilanne on erityisen hankala odottaville ja synnyttäville äideille. Esimerkiksi jos synnytyksessä ilmenee ongelmia, odottava isä joutuu kantamaan synnyttävän vaimonsa jopa kymmenien kilometrien päähän apua saamaan. Usein nainen kuolee matkalla.

Jyväskylän adventtiseurakunta on ottanut tehtäväkseen saada terveyspalvelut Namongin kylään. ”Alueen terveyspalveluja hoitaa tällä hetkellä adventtikirkon klinikka, jonka toimitilat ovat vajaat 50 neliömetriä. Klinikalla työskentelee 13 ihmistä, joista kaksi hoitajaa vastaanottaa potilaita. Päivittäin klinikalla käy noin 100 hoitoa tarvitsevaa henkilöä. Lääkäripalveluja ei ole.” Näin kertoo jyväskyläläisten Namong 2011–projektia johtava laukaalainen Jarmo Majapuro.

Projektin tavoite on rakentaa Namongin kylään terveysasema, jossa alueen asukkaille voidaan tarjota lääkäripalveluita ja turvata muun muassa raskaana olevien naisten terveys. Terveysasema tulee osaksi Ghanan terveydenhuoltojärjestelmää. Sen toiminnasta vastaa Ghana Adventist HealthServices (GAHS) ja valtio maksaa henkilökunnan palkat.

”Terveysasema tulee palvelemaan kylää ja koko lähiympäristöä. Nykyiseen tilanteeseen verrattuna lääkäripalveluiden tuominen kylään asukkaiden lähelle merkitsee ratkaisevaa eroa, koska alueen väestö on köyhää ja mahdollisuudet liikkumiseen ovat hyvin rajalliset,” sanoo Jarmo Majapuro.

Jyväskylän adventtiseurakunta yhteistyössä kehitysyhteistyö- ja avustusjärjestö ADRA Finlandin kanssa kerää varoja terveysaseman rakentamiseksi ja järjestää Ghanaan rakennusmatkan 2011. ”Rakentajaryhmä koostuu vapaaehtoisista henkilöistä, jotka vastaavat itse matkansa kustannuksista. Rakennusmatka tehdään vuonna 2011 viikoilla 8 ja 9. Mikäli matkalle haluavien vapaaehtoisten määrä on riittävän suuri, jaetaan ryhmä kahteen osaan ja jälkimmäinen ryhmä jatkaa työtä viikoilla 10 ja 11. Mukaan on lähdössä rakennusalan ammattilaisia, mutta joukkoon haetaan etenkin tavallisia ihmisiä joilla on halua auttaa omien käsiensä työllä.”

Projektin kokonaiskustannusarvio on 66 000 euroa, joka koostuu terveysaseman rakennuskustannuksista, kaivosta, vesijärjestelmästä ja varusteita kuljettavasta merikontista kuljetuksineen. Jyväskylän adventtiseurakunnan tavoitteena on kerätä rahoituksesta 40 000 euroa.

Varoja kerätään vappumyyjäisissä perjantaina 30.4. 2010 klo 8-13 Jyväskylän adventtikirkolla, Ilmarisenkatu 18. Tarjolla on tuoreita munkkeja, simaa, karjalanpiirakoita, leivonnaisia ja kirpputori. Myyjäisten tuotto käytetään kokonaisuudessaan Namongin terveysaseman rakentamiseen.

Lisätietoa projektista: ghanaprojekti@gmail.com

Ei kommentteja: