Lukiessani uutisia Haitista tulen vihaiseksi. Tämä on monella tapaa pahempi juttu kuin tsunami oli, mutta ei tunnu täällä Suomessa herättävän merkittävää kiinnostusta. Yksikään suomalainen ei kuollut siellä. Ja Haiti on kaukana.
Mutta miljoonat tarvitsevat apua NYT että selviäisivät. Että ne, jotka ovat selviytyneet maanjäristyksestä selviäisivät tarvitsevat he VETTÄ. Normaalistikin Haitissa vain 50 % saa puhdasta vettä...
"Vesi on pääasia. On todennäköistä että levottomuudet leviävät erityisesti alueilla, joilla on paljon ihmisiä etsimässä suojaa ellei heille pian saada runsaasti vettä ja muuta apua", sanoo Raymond Chevalier, ADRA:n kriisiryhmän koordinaattori.
Isolla osaa kolmesta miljoonasta ihmisestä ei ole vettä, ruokaa, suojaa eikä sähköä kerrotaan YK:sta.
Miltä tuntuisi asustaa ulkosalla paahtavassa trooppisessa auringonpaisteessa tuhansien muiden kanssa ilman vettä ja ruokaa - hautaamattomien ruumiiden vieressä?
Tällä asialla on kiire ja siksi tulen niin vihaiseksi. Tämän asian ratkaisua ei voi jättää myöhemmäksi.
Onneksi auttavainen ja antelias Amerikka on lähempänä. Floridassa oleva ystäväni kertoi että siellä on ihan erilainen meininki kuin Suomessa ja asia on todella tapetilla. Lentoyhtiöt lennättävät ilmaiseksi lääkäreita ja sairaanhoitajia. Kirkot, sairaalat ym keräävät tavara-avustuksia isossa mittakaavassa. Haavottuneita lennätetään sinne hoitoon. Puheissa on orvoksi jääneiden lasten joukkosiirto Floridaan. Senaattikin on hyväksynyt kaikille maassa laittomasti oleville haitilaisille 1,5 v luvan hakea työlupia, jotta he voivat auttaa kotimaataan. Toivoa sopii, että tämän katastrofi herättäisi ihmiset myös löytämään pitempiaikaisia ratkaisuja Haitin ongelmiin.
Toivoa sopii, että mekin täältä tekisimme voitavamme. Köyhän ja kaukaisen ihmisen henki ei ole sen vähemmän arvoinen kuin suomalaisenkaan.
5 kommenttia:
Vaikka amerikkalaisten useat toimet maailmalla ovat epäilyttäviä, mutta kun sattuu tämmöistä niin he ovat heti valmiita auttamaan. Suomalaisista sen sijaan tulee esille itsekkyys, taas kerran.
Minulla on ystävä Haitissa Kirkon ulkomaanavun työntekijänä. Minulle Haiti tulee tätä kautta hyvinkin lähelle. Ystäväni kuulostaa tällä hetkellä hyvin uupuneelta. Koti hänellä säilyi ehjänä, mutta se ei paljon lohduta, kun näkee muiden hädän.
Kimmo, muistan ystävääsi rukouksin. Tämä on varmasti hänelle äärettömän raskasta.
Tv-uutisten välittämä kuva Haitin tilanteesta on todella masentava. On selvä, että kyseessä on mittavin katastrofi pitkään aikaan, mutta jälleen on sama tilanne kuin monesti ennenkin: tavaraa tulee, mutta mihin se katoaa lentokentältä, kun ruuan, veden tai lääkkeiden jakelupisteitä ei katastrofialueella näy. Pari telttasairaalaa on kuin pisara meressä. Nyt pitäisi raivata rauniot ja hoitaa vesi- ja ruokajakelu kuntoon. Koordinaatio-ongelma on joka kerta köyhien maiden avustuksissa se ilmeisin. En ole samaa mieltä Pietarin kanssa suomalaisten itsekkyydestä, onhan kerrottu, että erilaisiin keräyksiin on tullut ennätysmäärä rahaa ja avustustyöntekijöitä on jo perillä sekä matkalla paikalle.
Hienoa, että ihmiset ovat heränneet asialle ja ovat antaneet keräyksiin!
Kyllä suomalaisilla löytyy myös avaraa sydäntä ja auttamishalua, mutta täytyy silti sanoa että amerikkalaisten auttamisvalmius on silti aivan erityistä. Siinä on oma-aloitteisuutta ja tekemisen meininkiä. Varsinkin kun katastrofi iskee.
Itsekin olen heidän auttamisensa kohteena saanut olla erityyppisissä tilanteissa.
Suomessa media on mielestäni herännyt varsin hitaasti tilanteen vakavuuteen. Tällainen tuntuma tuli kun vertasi ulkomaiden uutiskanaviin.
Haitissa auttaminen on erityisen ongelmallista tuhon laajuuden vuoksi, infrastruktuurin tuhoutumisen vuoksi ja jo valmiiksi olleiden ongelmien vuoksi. Edelleen on lapsia ja vanhuksia nälkäkuoleman partaalla, ilman vettä.
Ehkä hämmästyttävimpiä ovat kuitenkin haitilaiset itse. Käsittämätöntä että 8 päivän jälkeen edelleen löytyy eläviä ihmisiä raunioista. Ehkäpä he puutetta aiemminkin kärsineinä pystyvät kestämään enemmän kuin kuvittelisi olevan mahdollista.
Lähetä kommentti