Lahja

Kävimme muksun kanssa viemässä joulutervehdyksiä vanhuksille. Käynnit olivat siirtyneet päivään, jolloin olin luvannut että muksun ei tarvitse mennä päiväkotiin. Tarjosin kyllä mahdollisuutta leikkiä lasten kanssa päiväkodissa, koska käyntejä oli monta. Muksu tuli kuitenkin mieluummin mukaani. Lupasi käyttäytyä kauniisti ja jaksaa koko päivän. Niin tekikin.

Päivän viimeinen käynti oli dementoituneen vanhuksen luona, joka asuu vanhainkodin dementiaosastolla. Hän oli istumassa olohuoneessa monien muiden vanhusten kanssa. Parilla hoitajallakin oli aikaa istua siellä heidän kanssaan.

Hänen puheestaan on hyvin vaikea saada mitään selvää. Tavallaan sillä ei ollut mitään väliä, sillä hän ei ymmärtänyt minun puhettani ja hänen puheensa tuli hänen omasta maailmastaan, jota minä en ymmärrä. Mutta juttelimme kuitenkin. Asiasisällön välittäminen ei siinä ollut tärkeää, vaan tunnesisällön. Silitin hänen kättään ja kerroin terveisiä seurakunnalta.

Muksu seisoi vieressä hämmentyneen näköisenä. Hänen läsnäolonsa huomattiin dementiaosastolla heti. Lapsi!

Yht'äkkiä vieressä istunut mummo otti edessään olevasta rollaattorista puhtaan nenäliinan ja ojensi sen muksulle. Kummeksuen ja epäröiden muksu otti sen vastaan kun rohkaisin häntä. Tarkkahuomioinen hoitaja huomasi mitä tapahtui ja totesi että mummo halusi antaa jotain.

Kaksi asiaa ihmisessä, jotka säilyvät pitkään dementiasta huolimatta: reaktio lapseen ja halu antaa. Tämä mummo näki lapsen, halusi ilahduttaa ja antoi sen, mitä hänellä oli, nenäliinan.

Kyynelsilmin ajattelen tätä ohikiitänyttä hetkeä, joka melkein jäi huomaamatta. Hänellä ei ollut muuta annettavaa kuin nenäliina, mutta sen minkä hänellä oli, hän antoi. Miten arvokas lahja.

Muksulla tosin vielä kestää oppia arvostamaan tätä lahjaa. Keskustellessamme asiasta jälkikäteen yritin auttaa häntä näkemään asian toisen puolen: lahjan jonka hän tälle mummolle antoi. Mahdollisuuden osoittaa halua ilahduttaa ja antaa omastaan. Se on ihmiselle hyvin tärkeää. Rakkauden ilmaiseminen.