1.12.07

Isä meidän, joka olet lähellä

Tuttu Isä meidän -rukous on Jeesuksen vastaus kun häntä pyydettiin opettamaan miten rukoilla. Se löytyy hieman eri versioina sekä Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeista (Matteus 6:9-13; Luukas 11:2-4).

Rukous alkaa puhuttelusanoilla ‘Isä meidän joka olet taivaissa’. Se on tärkeä osa rukousta, sillä se erottaa rukouksen yleisestä ääneen tai äänettömästi murehtimisesta, mitä ei tule luulla rukoukseksi. Rukous ei ole vain yleistä löpinää tai huokailua. Rukouksessa on oleellista se kenelle puhutaan.

Kun haluamme puhua jonkun määrätyn henkilön kanssa kutsumme häntä nimeltä, koska haluamme puhua juuri hänelle, emme jollekulle toiselle. Myös tapa miten puhuttelemme ihmisiä kertoo suhteestamme. Perheenjäseniä puhutellaan eri tavalla kuin muita.

Jumalalle voimme sanoa ‘Isä meidän joka olet taivaissa’. Tämä on se todellisuus, josta käsin saamme rukoilla. Rukouksessa keskitämme ajatuksemme Jumalaan ja suuntaamme elämämme häneen. Voimme sanoa ‘Isä meidän’, koska kuulumme Jumalan perheeseen ja olemme lapsen asemassa. Voimme lähestyä häntä tietäen että hän on valmis suoraan kommunikaatioon kanssamme. Jumala on ‘Isä meidän’ - siis minun Isäni, joka haluaa olla yhteydessä minuun. Mutta en minä Jumalaa yksin omista, sillä hän on ‘Isä meidän’, siis myös sinun Isäsi.

Usein sanojen ‘Isä meidän, joka olet taivaissa’ ymmärretään tarkoittavan Jumalaa joka on jossain kaukana taivaassa. On hyvä huomata että rukouksessa ei sanota ‘joka on taivaassa’ vaan ‘taivaissa’. Sanonta tulee kreikankielestä, jossa se on tapa ilmaista, että Isä on läsnä kaikkialla, ei vain siellä kaukana taivaassa, vaan ‘taivaissa’, ilmassa ympärillämme, joka paikassa - siis lähellä. Meillä on Isä hyvin, hyvin lähellä, joka ilahtuu kun käännymme hänen puoleensa elämämme ja asioidemme kanssa.

Jospa tämän adventin aikana pysähtyisimme entistä useammin sanomaan ‘Isä meidän, joka olet lähellä’ ja avaamaan sydämemme hänelle, joka meitä rakastaa.

[Hartauskirjoitus Viitasaaren Sanomissa, joulukuu 2007]

St. Gallen, Sveitsi. Maaliskuu 2007.
St. Gallen, Switzerland. March 2007.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

God, I wish I could read Finnish :(

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuva muksusta kadet ristissa! Siina on jotain ihanan koskettavaa, Laurakin osaa jo tehda niin..

Ansku kirjoitti...

Tai: That's too bad, I know... Since I am lazy to write in English, you just have to learn Finnish. It's possible and worth it, too!:-)

Tellu: Terveisiä Lauralle ja teille kaikille.