29.4.06

Luksusta

Miettiessämme iltapäivällä mihin suuntaisimme ulkoilemaan, muisti mumski nähneensä blogissa hienoja kuvia lossilta. No sinne, paikkaa mumskille näyttämään. Lenkkarit jalassa tietysti, täytyyhän sitä näin keväällä saada nauttia kevyistä jalkineista.

Märässä lumen, purojen, lätäköiden, jään, mudan ja välillä veden alla menevien pitkospuiden seassa puikkelehdimme lossille saakka ilman suurempia kastumisia. Lossi oli vielä tietenkin kiinni jäässä, joten sitä ei voi vielä vähään aikaan liikutella. Olisimme tyytyneet sitä hieman pällistelemään ja palaamaan sitten takaisin huikean kaunista suoreittiä. Joukossamme oli kuitenkin itsepäisen palveluhenkisiä henkilöitä, jotka tekivät meille pitkospuureitin jään yli saareen.

Kyllä kannatti! Laavulla saatiin istuskella ja makoilla lämpimässä auringon paisteessa keskellä suota ja sulavaa järveä. Mukavaa seuraa, ei pilvenhattaraa taivaalla.

Aurinkoa ottamassa huhtikuussa iltaan saakka, hiki pinnassa, kurkien ja kuikan ääniefektien kera. Luksusta.

Keväinen suo:

Lähes kuivana selvittiin:

Lossi on vielä jäässä kiinni:

Meitähän ei pysäytetä. Tie jatkukoon!

Kannatti tulla: keidas järven ja tulvivan suon keskellä.

Raukeaa auringon ottoa:

Takaisin:

Nyrölän luontopolku, 29.4.2006.

2 kommenttia:

Anna Amnell kirjoitti...

Olipa kiinnostava vapunaaton kuvajuttu. Tuli mieleen Kuhmo, jossa olen ollut viimeksi suolla.
Iloista vappua koko perheelle!

Ansku kirjoitti...

Kiitos, toivottavasti sinullakin oli hyvä vappu.