Postmoderni ja narratiivinen tapa katsoa elämää kertomuksina on kiinnostava. Ihmiset hahmottavat elämää, myös omaansa kertomusten kautta. Se on tapamme käsitellä todellisuutta. Muodostamme kokemuksistamme kertomuksia, joille annamme erilaisia merkityksiä.
Alamme muodostaa elämänkertaamme kokemustemme ja tunteidemme kautta jo ennen kuin meillä on sanoja. Valitsemme tapahtumia sieltä ja täältä ja muodostamme niistä kertomuksen siitä keitä ja millaisia olemme. Siitä tulee ydinkertomuksemme.
Kertomus vie eteenpäin, haluamme tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Ydinkertomuksessamme, omaelämänkerrassamme on mukana myös tulevaisuus. Jos tarinan juoneen kuuluu myönteisiä mahdollisuuksia, vahvistaa se toivoa. Jos juoni on pimeä ja synkkä, luo se epätoivoa.
Se millainen tulevaisuuden tarinamme on ohjaa sekä nykyisyyttämme ja tulevaisuuttamme. Käsityksemme tulevaisuudesta vaikutta henkiseen ja hengelliseen terveyteemme. Siksi on hyvä miettiä omaa tulevaisuuden tarinaansa. Saako se aikaan ahdistusta ja epätoivoa vai toivoa?
Taistelu toivon ja epätoivon välillä käydään tulevaisuuden kertomuksissamme.
[Minulla on meneillään saarnasarja Tulevaisuus ja toivo. Viime viikolla aiheena oli Tulevaisuutesi tarina. Tänään askartelen huomisen aiheen parissa Toivo tässä ja tulevassa. Mielenkiintoista ja haastavaa.]
2 kommenttia:
Anskulle
Mielenkiintoinen saarnasarja Sinulla. Omaan työhöni ei kuulu saarnojen teko, mutta kirjoitan mm. retriitteihin puheenvuoroja jostain hengellisestä teemasta, taannoin hiljaisuuden runoista ja nyt viimeksi rukouksesta.
Jäin miettimään mitä sanoit oman elämänkertomuksen tulevaisuus-dimensiosta, sen vaikutuksesta tähän hetkeen. Voi valita toivon näkökulman tietoisesti hyvinkin vaikeissa nykytilanteissa tai raastavien kokemusten läpi kuljettuaan.
Etkö laittaisi saarnaasi nettiin, voisivat muutkin lukea?
PS. Myös minä pidän blogisi luontokuvista, niissä on jännitettä.
Kiitos, Ellinoora. Työhöni saarnaaminen kuuluu lähes viikottain. Tosin kyllä kierrätän puheitani estoitta, käynhän puhumassa eri paikoisssa.
Pyrin pääsemään hiljaisuuden retriittiin noin kerran vuodessa. Ne ovat kiireisen ihmisen keidashetkiä, hengellisesti ja fyysisestikin. Kiitos vaan kaikille, jotka niitä vetävät!:-)
Tulevaisuuden dimensio on mielenkiintoinen. Olen nyt pyrkinyt kiinnittämään huomiota siihen omassakin elämässä, pienissäkin jutuissa. Yllättävän iso osa ajasta kuluu tulevaisuuden parissa askarteluun. Millä asenteella se tapahtuu siis vaikuttaa paljon tähän hetkeen.
Voisinpa vaikka laittaakin saarnan nettiin, se vaatiin kyllä vähän viilausta. Kiitos ideasta.
Lähetä kommentti