17.11.08

Suuri Amerikka-Suomi skaba: synnytysvalmennus

Absoluuttisen objektiivisen subjektiivinen Suuri Amerikka-Suomi skaba jatkuu!

Aiheena synnytysvalmennus.

Suomessa sitä ei ollut lähes lainkaan. Ei neuvola eikä Keski-Suomen keskussairaalakaan järjestänyt sitä. Aikaisemmin niitä on ollut, mutta nyt on ainoastaan tarjolla ensisynnyttäjille ryhmäkäynti keskussairaalassa (johon pääsi neuvolan kautta). Itse en olisi saanut tästä edes tietää ellen olisi kuullut sitä toiselta synnyttäjältä. Niinpä osasin kysyä ja pääsin mukaan, koska ensimmäinen synnytys oli ollut eri maassa.

Parin tunnin käynti oli asiallinen. Siellä katsottiin dioja ja videota kivunlievityksestä, kätilö kertoi jotain ja vastaili kysymyksiin. Käytiin myös katsomassa synnytyssaleja. Itselleni käynti oli hyvä, sillä minulla ei ollut tietoa suomalaisista käytännöistä ja Amerikan jälkeen synnyttäminen Suomessa tuntui -kyllä- aika pelottavalta. Nyt sain perusymmärryksen suomalaisesta systeemistä ja se oli hyvä. Mutta jos olisin ollut ensisynnyttäjä olisi tämä kaksi tuntia ollut aivan riittämätön synnytysvalmennukseksi. Nytkin kysymyksiä esittivät lähinnä me kaksi odottajaa, jotka emme olleet ensisynnyttäjiä. Kokemusten perusteella tiesimme mitä kysyä... Ensisynnyttäjänä minulle olisi jäänyt kovin epävarma ja epämääräinen olo. Niinpä en kutsuisi tätä synnytysvalmennukseksi, vaan vaikka infokäynniksi.

Tässä asiassa Amerikassa oli toista. Synnytysvalmeksessa käytiin sairaalassa muistaakseni viisi tai kuusi kertaa. Kyseessä oli Prepared Childbirth kurssi. Saimme ihan kunnon teoriaopetusta raskaudesta, synnytyksestä ja sen jälkeisestä ajasta. Harjoiteltiin myös rentoutusta ja hengitystä sekä käytiin tutustumassa paikkoihin. Valmennukseen kuului myös oppikirja! Se oli erinomaista, sillä vieraalla kielellä uusiin asioihin perehtyminen pelkästään puhetta kuuntelemalla olisi jäänyt heppoiseksi. Eikä sitä muutenkaan muistaisi mitä kaikkea sanotaan. Ja kirjasta oli hyötyä tällä toisellakin kierroksella!

Pisteet tältä kierrokselta:
Suomi: 1 piste siitä että oli edes jotain, johon pääsi jos oli sattunut saamaan muualta tietoa ja osasi pyytää. Sain neuvoslasta 4,5 sivuisen monisteen Tervetuloa synnyttämään Keski-Suomen keskussairaalaan.
Amerikka: kunnon valmennus, erilaisia aikataulujavaihtoehtoja useita, oppikirja ja vielä erinomainen sellainen. 5 pistettä

Yleisarvio:
Ottaen huomioon synnytysvalmennuksen tärkeän roolin synnytyspelon ehkäisyssä ja äidin ja isän aktiivisessa osallistumisessa synnytykseen, siihen liittyvään päätöksentekoon ja täten hyvää synnytyskokemukseen, annan reilusti pisteitä Amerikalle. Suomessa Sosiaali- ja terveysministeriön seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistämisen toimintaohjelma 2007-2010 ei todellakaan toteudu ainakaan Keski-Suomessa.

Pisteet äitiysneuvolakierrokselta:
Amerikka 11-Suomi 9

Skaban tilanne:
Amerikka 16-Suomi 10

Ei kommentteja: