31.10.17

Aikamoinen reformaatiomatka

Reformaatio 500 vuotta sitten vaikuttaa elämäämme merkittävästi edelleen mitä moninaisimmin tavoin.

Katso tuttavieni tekemä  uskonpuhdistusmatka niin tapahtumat 500 takaa saavat syvyyttä. Matkalta löytyy:
-valdolaisten paratiisi ja massamuhra
-Lutherin pilkkaa ja kunniaa Roomassa
-Reformaation propagandaa ja politiikkaa
-Piispat roviolla

Mielenkiintoista minun mielestäni!

27.10.17

Kauhistuttava tilanne!

On aamupäivä.

Nuori, 15 v. (huolestuneesti): Äiti, ootsä kipee vai onko sulla joku allergiakohtaus?
Äiti: ?!??! Mä vaan yritän herätä!


26.10.17

Parvekepuutarhakesä 2017

Jokohan parvekepuutarhakausi olisi lopuillaan? Vieläkin iloisesti saadaan tuoretta yrttiä monenlaista, mutta ehkei enää kauaa.

Tänä vuonna yritin hillitä itseäni eikä ihan joka purnukkaan tullut kasveja. Rehevää oli silti.

Tässä tämän kesän kasvit:

Etelä-pääty:
Mukulan oma alue, jossa kasvien lisäksi oli tänä vuonna mm. kepparitalli.
Amppeli: lumihiutale ja ruusuliisa. Omatekoinen yhdistelmä toimi hyvin: kaunis ja menestyi varjossa.
Verenpisara ja muratti: hyvä.
Guineanliisa: hyvä.
Saksankirveli: oikein hyvä.
Minttu ja ruloa: hyvä, paitsi joku tuholainen vaivasi.
Timanttikukka: ok, teki kukkiakin.

Aurinkotuolin lähellä:
Neljä erilaista tomaattia muodosti ison, vehreän puskan. Jo senkin takia kannattaa viljellä tomaatteja siemenestä... ;-)
Greippiminttu: selvisi talvehtimisesta pimeässä kylmäkellarissa! Kasvoi kauniisti.
"Kasvimaa":
ruohosipuli: ok
ranskanrakuuna: hyvä. Tässä paljon parempi kuin ennen yrttitornin päässä. Muista latvoa enemmän!
Viinisuolaheinä: ok. Altis tuholaisille, mutta silti aika hyvin. Lehtiä vielä lokakuussakin! (ruokakaupan yrtti)
Mansikkapinaatti: vielä sitä ilmestyy vaan.

Pöydät:
Sitruunaruoho: erinomainen! Nuori talvetti koulussaan onnistuneesti! Tänä vuonna opettelin jo sitruunaruohon käyttöäkin.
Tulikruunu: Nuori ihastui tähän ja ostettiin mummilaan. Muuton myötä tuotiin meille. Kaunis kasvi! Espanjasta näitä löytykin sitten runsaina pensaina ja monenvärisinä.
Kuolemattomien yrtti: ok.
Sitruunaverbena, oliiviyrtti, japaninsuolaheinä: pärjäsivät tässä paremmin kuin aikaisemmassa paikassaan. Kaikki hyvänmakuisia yrttejä!

Oven oikea puoli:
Persianvesipippuri (katkeratatar, Persic. hydropiper var. rubra): erinomainen. Komea, tulisen makuinen kasvi. Ja vaikka joku ötökkä muutti siihen asumaan, pysyi yhtä komeana.
Veripeippi ja basilika: veipeippi tykkäsi olostaa ja kasvoi hyvi. Basilika jäi alakynteen. (Kupu käytössä alkukesällä)
Vietnaminkorianteri: erinomainen! Tämän makuun ihastuin - yksi suosikeistani. (kupu käytössä alkukesällä ja syksyllä.)
Karviaispuu: se selvisi talvesta ja jopa keväästä. Hyviä marjojakin tuli mukavasti. Jee!!!
Anisiiso, samettirakuuna ja ampiaisyrtti: oikein hyvä. Ampiaisyrtillä kauniit kukat. Anisiiso kasvoi hyvin. Samettirakuuna pärjäsi, mutta jäi käytössä vieraammaksi.
Sitruunatimjami, oregano ja rosmariini: kaiteessa pärjäsivät hyvin.
Keltainen miljoonakello amppelissa: kuin aurinko paistaisi parvekkeellamme.

Pohjoispääty:
Sieniyrtti, curry-yrtti ja minttu. Valmisyhdistelmänä outo, minttu liian hallitseva.  Sieniyrtti pärjäsi, mutta ei kukoistnut. Sen soisi kukoistavan, maku on hyvä. Curry-yrtti on kaunis ja hyväntuoksuinen.
Tulilatva: tykkäsi olla kesän ulkona!
Laventeli ja muratti: epäsuhtainen pari, muratti suuri ja komea, laventeli heiveröinen ja pieni.
Vahvaminttu: ruokakaupanyrtti nimensä veroinen!
Äitienpäiväruusu: kukki!
Salvia: kuoli. Taisi olla alunperinkin surkea taimi.
Saksankirveli: runsas ja vehreä.
Tomaatit: runsaat ja vehreät, vaikkei kaikki kovin satoisia olleetkaan. Location, location...
Inkivääriminttu: talvehti pimeässä kylmäkellarissa! Jäi kuitenkin kasvultaan pieneksi. Mutta kaunis!
Sininata: upea heinäkasvi toi parvekkeelle ihan oman sinivihreän värinsä.
Oregano: kolmea siemenestä kasvatettiin ja yksi selvisi. Kasvoi kauniisti pienessä ruukussa.

Parvekelaatikot: pelargoneja ja hopeaputouksia mukulan designin mukaan. Hienot!

Tomaattilajikkeet:
Bitonto
Red Pear
Roma
Balkonstar

Jäi valot ja lämpö laittamatta päälle tänä kesänä, joten punaisia tomaatteja emme ehtineet saada. Toisaalta on nyt kyllä kiva napsia sisällä vähitellen punastuvia tomaatteja.

Joten Pastorin blogi toteaa ihan hyväksi parvekepuutarhakesän 2017.