Pitkä ja hyvä elämä

National Geographic pohtii pitkäikäisyyttä ja aktiivista elämää vielä 90- ja 100-vuotiaana. Mukaan ovat päässeet myös adventistit. (Video, 5 min, engl. Sivun avauduttua klikkaa keskellä olevaa ympyrää.)

Johtopäätös: valinta on omamme.

YK suosittelee

YK:n lapsen oikeuksien komitean suositukset Suomelle lasten oikeuksien parantamiseksi tuovat esille tärkeitä seikkoja:

-Lapsiin liittyvän tilastotiedon kehittäminen
-Tutkimuksia lapsille suunnattujen palveluiden saatavuudesta eri alueilla, ihmisoikeuskasvatuksesta kouluissa sekä erityisesti vammaisiin lapsiin kohdistuvasta koulukiusaamisesta.
-Huolta aiheuttaa huoltoriitojen pitkä kesto
-Lasten ja nuorten lisääntynyt alkoholinkäyttö on huolestuttavaa
-Komitea on huolestunut perheväkivallasta
-Lapsia tulee suojella väkivaltaa, rotusyrjintää ja pornografiaa sisältävältä aineistolta internetissä ja videopeleissä.

Asiaa. Viimeiseen kohtaan lisäisin vielä ulkotilan, siis kaupungin katukuvan, joka usein sisältää lapsille sopimatonta materiaalia. Onko mahdotonta järjestää asioita niin, että lapset voisivat olla täysiä kansalaisia sikäli että julkinen tila olisi heillekin sopiva ja lapsille sopimattomat asiat siirrettäisin sen verran syrjään?

(Lähde: Ihmisoikeusraportti 3/2005)


Täysi kansalainen?

Tuloihin hartauslisä

"Hartaushetki paksuntaa lompakkoa," uutisoi Sunnuntaisuomalainen (30.10.2005, s. 11). Asiaa on tutkittu Massachusettsissa (joka on muuten varsin maallistunutta aluetta). "Kirkossa tai muissa hartaustilaisuuksissa käyntien tuplaaminen johtaa tutkimuksen mukaan 9,1 prosentin kasvuun tuloissa." "Usko vähentää stressiä. Näin päivittäiset askareet sujuvat paremmin, samoin työelämä ja jopa avioliittokin," kertoo tutkijaryhmän jäsen Jonathan Gruber. "Eläminen yhteisössä, jossa moni jakaa saman uskonnon, lisää käytejä kirkossa. Lisääntyneet käynnit puolestaan näkyvät parempana koulutuksena ja suurempina tuloina. Näissä yhteisöissä esiintyy myös vähemmän avioeroja."

Ei muuta kuin kirkkoon... Tänä viikonloppuna on tullutkin oltua kirkossa enemmän kuin tavallista, sillä meillä oli kurssi "Jeesuksen elämä ja opetukset". Kaksi erinomaista luennoitsijaa, Timo Flink ja Aimo Helminen tarjosivat yhteiskristilliselle kurssiporukalle laadukkaan ja innostavan paketin tietoa, haastavia ajatuksia ja välineitä Raamattuun perehtymiseen. Yleisö oli syystä innostunut. En yhtään ihmettele, jos nämä kirkossa vietetyt päivät koituvat heille siunaukseksi useallakin eri elämän alueella.

Perhekokous

Vihdoin Bloggerin kuvatoiminto toimii taas. Tässä joutsenperheen leppoisaa yhdessäoloa Peurunka-järvellä aamupäivällä.




Toivottavasti näissä perheneuvotteluissa ei tarvite käsitellä perheväkivaltaan liittyviä asioita...

Vihaa ja surua

Saarijärven hautausmaa

Käyn silloin tällöin pitämässä luentoja Hoitokoti Seukkalassa. Ihailen työtä mitä siellä ihmisten hyväksi tehdään. Tänään kävin siellä puhumassa rakkaudesta ihmissuhteissa. Sinne mennään mutkaista, mäkistä ja hyvin kaunista tietä Peurunka-järven rantaa. Tänään järvellä oli kymmeniä joutsenia. Monilapsisia joutsenperheitä oleili rannan tuntumassa. Onneksi eivät olleet vielä lähteneet pois takaisin tullessa, sain pari kuvaa.

Minua koskettaa tällä hetkellä useammankin ihmisen suru. Tuntemiani ihmisiä liippaa läheltä eräs lehdissäkin ollut väkivaltainen kuolema sekä liikenneonnettomuus. Blogistanissakin oli suru-uutinen. Järkytys ja shokki ovat luonnollisesti suuria koko lähipiirillä.

Murhattu nainen oli tiennyt olevansa vaarassa ja pyytänyt viranomaisilta apua. Mutta mitään ei voi tehdä pelkkien uhkausten perusteella... Nyt se on liian myöhäistä. Miten selviää pieni lapsi, joka joutuu elämään sen tosiasian kanssa että äitiä ei enää ole ja että isä on hänet tappanut? On siinä taakkaa kannettavana pienellä kerrakseen.

Ollessani työssä turvakodissa opin että väkivaltaisesta suhteesta lähteminen on usein kaikkein vaarallisin hetki. On tärkeää rohkaista ihmisiä hakeutumaan turvaan, mutta on hyvin tärkeää kunnioittaa väkivallan uhrin omaa asiantuntemusta. Hän on se, joka siinä tilanteessa elää. Hän tietää tilanteensa paremmin kuin kukaan ja osaa arvioida vaarat. Ei siis tule antaa helppoja neuvoja ulkoapäin ja painostaa toimiin joihin toinen ei ole valmis, vaan tukea häntä hänen ratkaisuissaan. Mutta kun apua pyydetään, tulee se ottaa hyvin vakavasti. Pistää vihaksi että ihminen, joka rohkeasti, henkensä kaupalla etsii parannusta tilanteeseensa ja pyytää apua, jää sitä vaille - ja kuolee. Jälleen kerran. Milloin oikein opimme kuuntelemaan ihmistä ja ottamaan hänet vakavasti?

Sana surevalle: sure. Sure, niin kuin ne joilla on toivoa (1 Tess. 4:13). Surusi on sinun, se on henkilökohtainen ja yksityinen, eikä kukaan voi tulla sinulle sanomaan millainen surusi on tai tulisi olla. Sure, läheisesi ansaitsee sen. Kun jaksat, päästä joku ihminen lähellesi, älä jää yksin. Haluan kantaa sinua lämpimin ajatuksin ja rukouksin.

Katson maailmaa kyynelten läpi.

Ehkä näen sellaista,

jota kuivin silmin katsovat eivät voi nähdä.
-Nicholas Wolterstorff

Vaajakoski eilen

Vaajakoski nimenomaan eilen. Tänään maisema on valkaistunut. Kuvat Varassaaren tienoilta.


















Ihana kukkakimppu

Ruokaostoksilla helvetissä

Minä ja muksu JFK/Umass metroasemalla, ei kovinkaan kaukana helvetistä

Pia on Bostoniin tutustuessaan löytänyt helvetin. Sinne hän päätyi ajellessaan T:n punaisella linjalla. Bostonin metro on paikallisittain "the T". Punainen linja ehti käydä minulle hyvin tutuksi, porhalsin sillä kodin ja Harvardin väliä harva se päivä kolmen vuoden ajan.

Olin jo pitkään ajatellut että kunnon kaupunkilaiset kulkevat metrolla. Helsingissä asuin niin keskustassa että metrolla ajelu jäi vähäiseksi, mutta Bostonissa pääsin kiinni aitoon urbaaniin elämään. Sitä oppi nuokkumaan metrossa oikein mukavasti ja avaamaan silmänsä vähän ennen omaa asemaa. Metron kulkua oppi seuraamaan myös pelkästään metrovaunun ovien avaamista katselemalla. Joillakin asemilla ne avautuivat oikealle, toisilla vasemmalle puolelle. Kyky pysyä pystyssä ilman tukea oli myös hyödyllinen, varsinkin ruuhka-aikaan.

Kotiasemani oli Andrew tai JFK/Umass. Sieltä lähettyviltä löytyy myös Pian helvetti, South Bay Shopping Center. Mielenkiintoista! Olen siis suorittanut ruokaostokseni ja paljon muutakin asiointia helvetissä parin vuoden ajan... :-) Innostuin tästä ajatuksesta niin että jopa kävin pari laatikollista valokuvia läpi katsoakseni onko minulla helvetistä kuvia. (Aina täytyy käyttää hyvä syy katsella valokuvia ja muistella menneitä.) Ei ole, mutta lähiseuduilta kyllä. (Pian blogista löytyy yksi.)

Itse en ollut tullut ajatelleeksi käyttää sanaa "helvetti" kuvaamaan ostospaikkaamme, olihan se normaali osa arkielämäämme. Siellä oli hyvätasoinen ruokakauppa Stop & Shop, jossa oli oikein hyvä vihannes ja hedelmäosasto, luomutuotteita sai, Pandan lakritsaa ja Finlandia-juustoa myös. K-Martista sai sitten lähestulkoon kaiken muun. Ja jos ei sieltä niin HomeDepotista, Toys r Usista tai Old Navystä sai loput. (Pian kuvasta huomaan että K-Martin tilalla on nykyään Target.)

Mutta ymmärrän kyllä sen helvettipuolenkin asiaa. Alue ei ole mitään hienostoaluetta ja vähemmistöjä ja maahanmuuttajia edustavat ostoksillä kävijät eivät olleet rikkaimmasta päästä. Kaupat eivät olleet siistejä, ihmiset heittelivät katselemiaan tavaroita sinne tänne, siivousta olisi voinut harrastaa useammin jne. Näinpä äidin lapsineen nyppivän sormin ruokaa ruokakaupan deli-pöydästä (josta sai ostaa kotiin hyviä valmiita salaatteja ym. ruokia). Jos pääsee näiden pienten sivuseikkojen yli, on South Bay Shopping Center mainio ostospaikka, siellä saa samat tavarat kuin muualtakin, mutta koska väestö ei ole rikasta, pysyvät hinnat paremmin kurissa.

Pia, siellä päin kannattaa kyllä vähän kuikuilla lisää. Lähellä on Dorchester Avenue, joka on Bostonin kansainvälinen rikkaus. Sen varrelta löytyy kulttuuri toisensa jälkeen: irlantilainen, puolalainen, vietnamilainen, karibialainen, kiinalainen, latino ja ties mitä. Luultavasti kaikki 100 kieltä, jota Bostonissa puhutaan ovat siellä edustettuina. Jos tarvitsee vaikkapa vietnamilaisen musiikin erikoisliikettä, sieltä löytyy. Lähellä South Bay Shopping Centeriä on myös pieni puolalainen kauppa, joka myy Fazerin sinistä ja Pandan konvehteja. Arvotavaraa Amerikassa.

Talvinen kotikatumme helvetin lähitienoolla

Vaajakoski tänään

Vapaapäivä Vaajakoskella.


Päijänne, Varassaari


Varassaarentie




Siperianpolku


Nelostie


Naissaari


Vaajakosken liikenneympyrä


Nelostie


Naissaari


Wanha Woimala

Ripaus lunta

Paikallista nykytaidetta jälleen, tällä kertaa höystettynä ripauksella lunta.

Pieni Jane

Muksu, 3 vee, pääsi Jane-kerhoon. Netissä kerrotaan että siellä harjoitellaan kierimistä, pyörimistä, kiipeämistä, riippumista, heilumista, keinumista, astumista, juoksemista, hyppäämistä, tasapainoilua ja erilaisia liikeyhdistelmiä. Sepä hyvä.

Muksu ei mahtunut oman ikäistensä ryhmään, vaan hänet otettiin 5-6 v. joukkoon, joista monet ovat ilmeisesti harrastaneet voimistelua jo aikaisemmin. Ensimmäisellä kerralla olimme miehen kanssa seuraamassa miten homma lähtee käyntiin. Lämmittelyksi haarahippaa. Muksu juoksee mukana muttei tajua pointsia.

Seuraavana on vuorossa telinerata. Seuraamme miehen kanssa silmät ymmyrkäisinä kun ohjaaja esittelee eri liikkeitä: käsillä seisontaa, kuperkeikka tangon ympäri... Eikäs tän pitänyt olla perusliikunnan harjoittelua? Yllättävän rohkeasti muksu kiipeää korkealle, roikkuu tangosta ja putoaa alas. Kaikki on hänelle täysin uutta eikä edes idea pisteeltä pisteelle menemisestä ole aivan selvä. Kolmas osuus on erilaisia hyppyjä pitkällä trampoliinilla. Välillä muksua itkettää ja hän tulee luoksemme, mutta jatkaa taas ohjaajan houkuttelemana. Muksu on tottunut ensin seuraamaan aika pitkäänkin mitä muut tekevät ja vasta sitten menemään mukaan kun on saanut sulatella asiaa tarpeeksi. Täällä siihen ei ole mahdollisuutta.

Kerhon jälkeen lapsi on innostunut, mutta itkuinen. Onkohan tämä hänelle vähän liikaa? Pitkin viikkoa kyselen hänen mielipidettään Jane-kerhosta. Oli kuulemma kivaa. Kotona harjoitellaan iskän kanssa temppuja.

Seuraavalla kerralla menen vielä seuraamaan kerhon sujumista. Jo alkulämmittelyosuudessa alkaa muksua itkettää ja hän hakeutuu luokseni. Seuraavia osuuksia seuraan paikasta, jonne hän ei pääse helposti luokseni. Tällä kertaa ohjaaja näyttää kerran miten tehdään kärrynpyöriä. (Niinkö ne opitaan? Vierestä katsomalla? Kerrasta?) Yksi ohjaajista on eri kuin viime kerralla. Hän puhuu lapsille tiukkaan sävyyn. "Tuo kuperkeikka meni vinoon. Seuraavaksi täytyy tehdä suora!" Muut ohjaajat ovat hymyileviä ja rohkaisevia.

Muksu on ilmiselvästi liian vaativassa ryhmässä. Kaikki on hänelle uutta, jopa jonoon ja riviin järjestäytyminen. Hän haahuilee siellä täällä. Lähes joka kohdassa hän tarvitsee ohjaajan apua. Eihän ne ohjaajat ehdi pian muuta kuin auttaa meidän muksua.

Seuraan sivusta sekavin tuntein peilaten tätä omiin traumoihini liikuntatunneista ja telinevoimistelusta. Koulun liikuntatunnit onnistuivat pitkälti kitkemään minun arasta mielestäni ja ei niin liikunnallisesti lahjakkaasta kehostani liikuntainnostuksen. Muistan vieläkin elävänä pelot, ahdistukset ja nöyryytykset, jotka liikuntatunteihin liittyivät.

Ja nyt pikkumuksuni on tuollaisessa tilanteessa. Tuolla tiukkapuheinen ohjaaja häntä juuri pakottaa kuperkeikkaan. Saako muksu jo nyt ne traumat, ennen koulua? Kuoleeko liikunnan ilo jo näin pienenä? Hymyilen rohkaisevasti hänen hyppiessään ohi - hymyilevänä. Toisaalta, jos muksu nyt oppii voimistelun perustaitoja säästyy hän monelta traumalta sitten koulussa.

Jane-kerhosta on keskusteltu paljon muksun kanssa. Mikä siellä oli kivointa? Kaikki! Kotona hän leikkii kerhossa tehtyjä juttuja ja haluaa esittää temppuja. Iskä nauttii kun he voivat yhdessä harrastaa liikuntaa. Liikunnalliset virikkeet ovat muksulle hyväksi, arjessa ei tule tarpeeksi sitä puolta kannustettua. Mitä ilmeisemmin meillä on pieni jane-kerholainen.

Seuraavalla kerralla äiti ei tule enää seuraamaan kerhon kulkua. Ehkä se on hyvä ihan äidin itsensäkin kannalta.

Yokweblog

Löytyipä minulle mielenkiintoinen blogi. Yokweblog käsittelee Marshallin Saaria (joilla olen aikoinani asunut kaksi vuotta). Kirjoittaja tosin asuu Kaliforniassa, mutta on syntynyt Ebeyella ja kasvanut pääkaupunki Majurolla. Yokwe yok (laus. jakwe jok) on tervehdys marshalliksi ja tarkoittaa kirjaimellisesti "rakkautta sinulle."

Viimeisimmässä postauksessa kirjoittaja on ilahtunut siitä miten Majuro saatiin yhteisin ponnistuksin siistiksi Taiwanin presidentin Chen Shui-bianin vierailua varten. Siinä kyllä riittää ilahtumista, sen verran suuri ongelma roskat siellä olivat. Maata kun on vähän, ovat he perinteisesti laittaneet roskat mereen, jota on paljon. Silloin kun roskat olivat maatuvaa tavaraa se olikin aivan toimiva ratkaisu. Nykymaailmassa, jossa roskat eivät useinkaan maadu, on kyseinen metodi tietysti ongelmallinen. (Mielenkiintoisia asioita saattoi tulla vastaan kun oltiin uimassa...) Mutta onkohan maan arvo myös ihmisten mielissä laskenut kun roskia lojuu myös pitkin maita ja mantuja? Tai sitten on kysymys vain liikakansoituksen seurauksista.

Toinen mielenkiintoinen postaus käsitteli ruokaa. Juhlissa ruokaa on hillittömästi ja montaa sorttia, mutta muuten marshallilainen ruokavalio on lähes sama asia kuin riisi. Ilman riisiä ei nälkä yksinkertaisesti lähde. Riisi on tietenkin vitivalkoista ja lähes ilman minkäänlaista ravitsemuksellista arvoa. Perinteiset ruoat kuten leipäpuun hedelmä (ihanaa paistettuna), pandanus (maukas hedelmä ja samalla luonnon hammasharja!), taro ja arrowjuuri ovat jo kauan sitten jääneet sivuun. Lihavuus ja diabetes ovatkin hyvin yleisiä. Yli 50% aikuisista miehistä ovat lihavia tai ylilihavia. Riisi-innostus on niin suurta että riisin puuttumista pidetään nälänhätänä, vaikka puissa olisikin hedelmiä, vedet vilisisivät kaloja ja kaupat olisivat täynnä muuta ruokaa.

Kirjoittaja kehottaakin paikallisia seurakuntia lisäämään syntien listalle riisin syönnin! Muistan että joskus jossain hartaudessa yritin tehdä Jeesuksen sanat "Minä olen elämän leipä" elävämmiksi paikallisessa kontekstissa sanomalla että "Jeesus on elämän riisi." Ei olisi varmaan pitänyt.

Ensilumi

Tänä aamuna oli maassa hentoinen lumipeite kerrostaloalueellamme. Seuraan ikkunasta lumihiutaleiden tanssin suunnan vaihtelua ja yritän orientoitua tuleviin talven riemuihin. Isotkin lumihiutaleet ovat niin pieniä, mutta silti ne muuttavat elämäämme taas aikalailla. Onneksi meillä on autotalli. Talvirenkaatkin vaihdettiin perjantaina. Tervetuloa, talvi!

Hän sirottelee lunta kuin villan hahtuvia, hän levittää kuuraa kuin tuhkaa. (Psalmi 147:16)

Tulevaisuutesi tarina

Postmoderni ja narratiivinen tapa katsoa elämää kertomuksina on kiinnostava. Ihmiset hahmottavat elämää, myös omaansa kertomusten kautta. Se on tapamme käsitellä todellisuutta. Muodostamme kokemuksistamme kertomuksia, joille annamme erilaisia merkityksiä.

Alamme muodostaa elämänkertaamme kokemustemme ja tunteidemme kautta jo ennen kuin meillä on sanoja. Valitsemme tapahtumia sieltä ja täältä ja muodostamme niistä kertomuksen siitä keitä ja millaisia olemme. Siitä tulee ydinkertomuksemme.

Kertomus vie eteenpäin, haluamme tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Ydinkertomuksessamme, omaelämänkerrassamme on mukana myös tulevaisuus. Jos tarinan juoneen kuuluu myönteisiä mahdollisuuksia, vahvistaa se toivoa. Jos juoni on pimeä ja synkkä, luo se epätoivoa.

Se millainen tulevaisuuden tarinamme on ohjaa sekä nykyisyyttämme ja tulevaisuuttamme. Käsityksemme tulevaisuudesta vaikutta henkiseen ja hengelliseen terveyteemme. Siksi on hyvä miettiä omaa tulevaisuuden tarinaansa. Saako se aikaan ahdistusta ja epätoivoa vai toivoa?

Taistelu toivon ja epätoivon välillä käydään tulevaisuuden kertomuksissamme.

[Minulla on meneillään saarnasarja Tulevaisuus ja toivo. Viime viikolla aiheena oli Tulevaisuutesi tarina. Tänään askartelen huomisen aiheen parissa Toivo tässä ja tulevassa. Mielenkiintoista ja haastavaa.]

Silmät auki kiireessäkin

Kiireinen viikko, mutta aina on vähän aikaa kirkon vaahteran tarjoamille visuaalisille elämyksille. Kannattaa pitää silmät auki.

Teiniviikonloppu, osa 4

Kiitos te kaikki mukavat, fiksut ja filmaattiset!

Teiniviikonloppu, osa 3

Petankkia (Kuva M.Lehti)


Pallopojalla on tärkeä tehtävä (Kuva M.Lehti)


Mölkkymestarin taidonnäyte


... ja tuuletus


Ultimate (Kuva M.Lehti)


" jalkapalloultimate" (Kuva M.Lehti)

Teiniviikonloppu, osa 2

Jumalanpalvelus


Saarna


Kiitosrukous (Kuva M.Heikkilä)


Rukouspuu


Esirukous (Kuva M.Heikkilä)